ALVA Peruslaskutaitojen vahvistaminen

Nykyinen tila
Et ole liittynyt vielä
Hinta
160,00 €
Aloita

Mikä ALVA on?

ALVA on materiaalikokonaisuus, joka tarjoaa mahdollisuuden arvioida oppijan peruslaskutaitojen osaamista ja tarjota korjaavaa opetusta toiminnallisin ja konkreetein  menetelmin.

ALVA auttaa Arvioimaan, Laskemaan ja VAhvistamaan oppijan matematiikan perustaitoja.

Materiaali on tulosta pitkäaikaisesta kehitystyöstä ja on ollut saatavilla vuodesta 2009. Alun perin ALVAn kehittäjä oli Hanne Ikäheimo.

Vuonna 2019 aloitettiin ALVAn uudistustyö. Kartoitus säilyi samana, mutta siihen lisättiin teemakohtaista opetusaineistoa ja harjoitustehtäviä. Uuden ALVAn tekijät ovat Hannele Ikäheimo ja Leena Kokko.

Kenelle ALVA on ?

ALVA on suunniteltu käytettäväksi perusopetuksen yläkouluissa ja toisen asteen opintojen alussa.

Kartoituksen avulla oppija saa käsityksen omasta matematiikan osaamisestaan.

Tuloksen perusteella oppija voi  suunnitella omaa oppimistaan ja asettaa tavoitteita.

Kartoituksen avulla oppija hahmottaa matematiikan rakentumista ja ymmärtää perustietojen merkityksen myöhemmälle oppimiselle.

Opettaja voi käyttää kartoitustuloksia oppijakohtaisten tavoitekeskusteluiden pohjana ja suunnitella opetusta yksilö- ja ryhmätasolla.

Oppilaitos voi hyödyntää ALVAa oppijoiden lähtötason kartoitukseen, jonka tuloksia voi hyödyntää oppijaryhmien suunnittelussa.

Mitä ALVA sisältää?

ALVAn teema-alueet ovat

  • Kymmenjärjestelmä
  • Päässälaskuja
  • Desimaaliluvun käsite
  • Murtolukulaskuja
  • Desimaali- ja murtolukuja
  • Mittayksiköitä
  • Suuruusluokan arviointia
  • Yksiköiden muunnoksia
  • Yhtälöitä ja verrantoja
  • Prosenttilaskentaa
  • Kokonaisia ja osia

ALVA-kartoitus on 10 sivun laajuinen, ja seSe sisältää 90 perustehtävää.

 Jos ratkaiseminen on sujuvaa, kartoituksen tekemiseen kuluu noin 45 minuuttia. 

Aineisto sisältää myös ALVA-kartoituksen vastaukset ja tulosten Excel-koontilistan.

Kartoituksen lisäksi ALVA tarjoaa opetusaineistoja 320 sivua ja harjoitustehtäviä 116 sivua oppimisen tueksi.

Opetusaineistot:

  • Yhteen-, vähennys-, kerto-  ja jakolaskun laskustrategioita
  • Jakolaskuja ymmärtäen
  • Kymmenjärjestelmä ymmärtäen
  • Ymmärrä mittayksiköitä, yksiköiden muunnoksia ja suuruusluokan arviointia
  • Murtolukuja ymmärtäen kakuilla
  • Yhtäsuuruuspeli 1 (murtokakkukuvia, sanallisia kuvauksia, murtolukuja ja sekalukuja)
  • Yhtäsuuruuspeli 2 (sataruudukkokuvia, sanallisia kuvauksia, murtolukuja, desimaalilukuja ja prosenttilukuja max 100%)
  • Yhtäsuuruuspeli 3 sataruudukkokuvia, sanallisia kuvauksia, murtolukuja, desimaalilukuja ja prosenttilukuja yli 100%)
  • Yhtälöitä ja verrantoja ymmärtäen
  • Kokonaisia ja osia ymmärtäen

Harjoitustehtävät valitaan opettajan toimesta oppijan tarpeiden mukaan. Harjoitustehtävät voi tulostaa oppijoille, ja ne tehdään osittain toimintavälineiden avulla.

Kuinka käytän ALVAa

ALVA-kartoituksen voi suorittaa kerralla tai jakaa osiin oppijan tarpeiden mukaisesti. Kartoitus tehdään paperilla, ja suoritusaikaa ei ole määritelty, mutta aika kirjataan ylös.. Jos laskeminen on hidasta, se voi viitata tarpeeseen vahvistaa oppijan osaamista, jotta laskutaidosta tulee sujuvaa.

Suoritustilanteeseen oppijalle annetaan ”ajattelupaperi”, johon hän voi piirtää ja hahmotella ratkaisujaa. Kartoituksen suorittaja ei käytä kumia, vaan yliviivaa kynällään kumitettavat asiat. Yliviivatuista piirroksista ja laskelmista opettaja näkee kuinka oppija on ajatellut tehtävää.

Opettajan tulisi seurata kartoitustilannetta. Jos eteneminen takkuaa, voi opettaja kannustaa siirtymään seuraavaan tehtävään. Jos oppijan eteneminen keskeytyy, kannattaa kartoitus ehkä keskeyttää ja tarjota tilalle esim. kymppikartoitusta.

Kartoitus pisteytetään:

Tehtäväosio 1.                 1p / oikea vastaus. Max. 10 pistettä.

Tehtäväosio 2.                 1p / oikea vastaus. Max. 6 pistettä.

Tehtäväosio 3.                 1p / oikea vastaus. Max. 10 pistettä. *

Tehtäväosio 4.                 1p / oikea vastaus. Max. 4pistettä.

Tehtäväosio 5.                 1p / oikea vastaus. Max. 8 pistettä.

Tehtäväosio 6.                 2p / oikea vastaus. Max. 6 pistettä. **

Tehtäväosio 7.                 1p / oikea vastaus. Max. 6 pistettä.

Tehtäväosio 8.                 1p / oikea vastaus. Max. 16 pistettä.

Tehtäväosio 9.                 1p / oikea vastaus. Max. 12 pistettä.

Tehtäväosio 10.              1p / oikea vastaus. Max. 6 pistettä. *

Tehtäväosio 11.              1p / oikea vastaus. Max. 6 pistettä. *

*Tehtäväosioissa 3, 10 ja 11 annetaan täydet pisteet, vaikka €, l tai % puuttuisvat vastauksesta.

** Jos tehtäväosiossa 6 on pieni virhe, annetaan tehtävästä 1 p.

Kartoitus pisteytetään eri osioissa, ja tulokset koostetaan koontilistalle. Hyväksytty suoritus edellyttää vähintään 80 % oikein suoritetuista tehtävistä (72/90 tehtävää).

Koontilistalta saadaan erilliset oppijakohtaiset ja ryhmäkohtaiset graafiset tulosteet.

Teemakohtaiset opetusaineistot ovat powerpoint-tyyppisiä opetusaineistoja. Aineistot ovat selkeitä, selkokielisiä ja ne sisältävät perusasiat. Opettaja voi käyttää aineistoja suunnitellessa omaa opetustaan tai hyödyntää niitä luokkatyöskentelyssä. Aineistoissa käytetään konkreetteja välineitä ohjaamassa tehtävien toiminnallistamisessa ja kielentämisessä. Opetusaineistoja on yhteensä 320 dian verran.

Opetusmateriaali tueksi on suunniteltu teemakohtaisia harjoitustehtäviä. Kartoituksen perusteella opettaja valitsee oppijalle soveltuvat harjoitustehtävät tehtäviksi. Harjoitustehtävät voi tulostaa oppijalle.

ALVAn opetusaineistoja kehitetään jatkuvasti ja tehtäviä lisätään kurssiympäristöön.

ALVAa kehitetään jatkuvasti, ja uusia tehtäviä lisätään kurssiympäristöön.

ALVAn kurssiympäristö

ALVAn aineistot ovat saatavilla Opikon verkkokurssiympäristössä www.opikko.fi , ja opettajalla on vuoden mittainen käyttöoikeus materiaaliin. Opettaja kirjautuu kurssiympäristöön omilla tunnuksillaan.

Kurssiympäristössä opettaja voi tulostaa ladata ALVA -kartoituksen , ALVAn Excel-koontilomakeen ja harjoitustehtävät. Opetusaineistoja opettaja voi käyttää kirjautumalla kurssiympäristöön.

ALVA -aineistot ovat suojattuja, ja ne on tarkoitettu käytettäväksi  ainoastaan opettajan omassa opetuskäytössä.  Kurssiaineistojen kopiointi, skannaaminen, tallentaminen, levittäminen ja jakaminen on kielletty.

Kurssin sisältö

Perustietoa ALVAsta
ALVA -kartoitus
LASKUSTRATEGIOITA JA PÄÄSSÄLASKUJA
KYMMENJÄRJESTELMÄ JA DESIMAALILUVUT
MITTAYKSIKÖT, MITTAYKSIKÖIDEN MUUNNOKSET JA SUURUUSLUOKAN ARVIOINTIA
MURTOLUVUT
YHTÄLÖT JA VERRANNOT
PROSENTTI
KOKONAISIA JA OSIOA